Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
24.09.2008 - 16:08
No, niin katsotaan pelittääkö jälleen
29.04.2008 - 08:25

Sarin kanssa lenkillä. Ei taida minusta olla ihan "mustanlaatikonkuurin" pitäjäksi. Päästin Sin´n kirmaamaan muiden koirien kanssa. Vaadin sitä muutaman kerran tulemaaan sivulle, selkä muihin koiriin päin ja pitämään katsekontaktia, olipa vaikea :-o Kotona pidän sitä kuitenkin enimmäkseen erillään Grimistä toistaiseksi. Voi olla ettei sitten tule agilitykoiraa hänestä, sitten paimennetaan minkä päästään ja tehdään agilitya vain vasemmalla kädellä :o/

28-29.6 peruuntui yksi kurssi. Eli tämä on nyt vapaana, mikäli joku seura haluaa sen buukata.

28.04.2008 - 12:57

Lauantaina kisat Järvenpäässä. Kati Walalla ihan kiva rata missä sai jaakottaa ja twistata ;o) Kämmäsin heti alussa kun oli kiirus putken jälkeiseen tilanteeseen, en katsonut lainkaan koiraa joka ei yhtäkkiä irronnutkaan putkeen :-o Sitten pujottelussa sekosi, lopussa otti kaksi keppiä kerralla :-o A hirmu hyvä ja puomi ok, himmasi vasta kun oli kontaktilla, päädyin antamaan tule käskyn palkaksi vaikka ei ollutkaan maassa. En tiedä oliko se sit hyvä vai ei...en kuitenkaan halunnut tehdä siitä pakotetta vaatimalla askel ja askel..aika näyttää :-o

Toinen agirata oli Anne Tammiksalun. Aivan loistava, tekninen ja hauska! Monessa kohdassa oli ainakin 3-4 vaihtoehtoa ohjaukseen. A taas loistava, puomilla tuli kontaktille ihan lujaa (ei nyt mikään Rhett puomi ;o) , päästin heti jatkamaan. Seuraava vaihe voi olla loikkaus, kuitenkin mulle tulee suurempi umpisuoli otsaan himmauksesta, kun loikasta. Annan sen nyt tulla lujaa ilman vaatimuksia muutaman kisan, virheen riskillä, sit kun tuntuu tulevan itsevarmana niin yritän ottaa pysähdyksen mukaan.

Radan lopussa oli takaakierto jonka tein ympyrällä, onnistui loistavasti ja Grim voitti radan :o) Noel toinen, Rhett kolmas (Niinu pysäytti kontaktit), Iiro neljäs, pysäyrtti kontaktit myös.

Hyppis (Anne Tammiksalu) oli sitten makein mitä olen pitkään aikaan kisaratana nähnyt, huomaa että on käynyt Jaakon kurssilla kun siellä sai tehdä vaikka mitä :o) Alku oli kolme hyypyä kaarella joka vei suoraan putkeen, tai vei muita koiria :-o Grim bongasi pujottelun, joka oli viistosti putken takana, luulin jo että oli menossa putkeen mutta Grim otti mun ohjauksen varmistuksena että menisi kepeille oikein :-o No, ei ehtinyt sinne asti mutta ohitus kuitenkin putkesta :o/ "Loppuhärdellissä" tultiin suorasta putkeesta, mihin ei nopealla koiralla ehtinyt vaihtamaan puolta, otin Grimillä tiukalla leikkauksella- välistävedolla- sylkkärillä, onnistui loistavasti :o) Juha sanoi että ei ole ikinä näin vaikeaa rataa suomalaistuomarilta nähnyt, ei se nyt niin vaikea ollut mutta makee kyllä!!

Tällä radalla ei paljon nollia (eikä tuloksiakaaan) nopeilla koirilla tullut, Ninja voitti. Grim oli kiellolla melkein 2 s nopeampi :o) Olin niin iloinen että tiukkaleikkausharjoittelu on tuottanut tulosta :o)

Samu oli Jessin kanssa koko päivän. Olivat olleet kaupungilla leffassa ja Jessi osatnut Samulle uuden blazerin (!) ja kangastossut. Vähän oli päheen näköinen; mustat farkut, oranssi t-paita, musta blazeri, mustat tossut ja musta "hattuhattu" päässä :o) Jessi oli ylpeänä esitellyt Samua kavereilleenkin ;o)

Sunnnuntaina käytiin Ojangolla Sarin kanssa. Tehtiin se eilinen loppupätkä, pääsin palkkaamaan leikkausta ja Sari onnistui myös loistavasti Joskolla. Lopuksi otin siivekkeiden välistä juoksua Sin`llä. Kyllä irtoo mutta ei katso minua lainkaan..lössähti kun otin pari toistoa :o/

Sitten mentiin meille. Laitettiin mattopinta kontaktiesteille, olin tietty laskenut väärin joten joudun hakemaan lisää joku päivä:o7 Sari myös vahvisti A:ta. Rengas pitää vaihtaa kun on vanha minirengas. liian pieni maxeille. Eli jos jollain on vanha mopo-rengas tms nurkissa niin noudan mielelläni ;o)

 

24.04.2008 - 13:34

Olin työmatkalla Turussa keskiviikkona. Illalla menin LAW:in / Janitan treeneihin. Tehtiin Risto Ojanperän rataa jonka olin mennyt livenä Riihimäellä. Muistaakseni tippui silloin eka tai toka rima. tein nyt alun "ihmisnuolena" sihinällä, toimi hyvin. A:n jälkeinen elämä oli hankalaa, en tehnyt tarpeeksi töitä jota olis tullut vauhdilla sylkkäriin, olen niin tottunut että pelkkä käden heilautus riittää Mustikille :-o No, kun tein kunnolla niin tuleehan se sieltä ;o) Otin puomin pelkkänä, ei tullut lujaa/hyvin :o/ Janita auttoi keinun kanssa, piti nousua maassa ja Grim menee hyvin loppuun asti jolloin lasketaan vauhdila alas, oiken hyvä :o)

Sin pääsi myös juoksemaan kolmen siivekeparin välistä, innoissaan oli  :o)

21.04.2008 - 10:58

Olen lisännyt agi.fi:n sivuille ilmoituksen preppauskursseista. Tarkoitus on että tehdään SM/karsintatuomareiden ratoja. Ei mitään uutta oppia, vaan keskitytään vahvistamaan jo opittua sekä pitämään pakan kasassa ja löytämään oikean vireen :o) Tämä viimeinen ei ole helppoa :-o

Radat tehdään kilpailunomaisesti, kiellosta/hyllystä ulos, kaikilla muutama yritys. Tietty käydään läpi mikä meni väriin ja miten kannattaisi tehdä. Olen kursseilla sekä omissa treeneissä huomannut että yritys ja fiilis on aivan erilainen, kun joutuu pihalle virheestä. Jopa jännittää, treeni on sitten lähempänä kisatilannetta ;o)

21.04.2008 - 10:14

Ritvalla periaatteessa helpot radat, vaikeaksi teki erittäin vaihtelevat estevälit. Tuntui että vaihteli yhdeksästä metristä neljään...tämä aiheutti paljon rimojen tiputuksia. Ei myöskään tuntunut hyvältä kun vaikeuksia rytmittää :o/

Ekalla radalla Grim ei tullut mukaan yhteen sylkkäriin päädyssä, ei siis kääntynyt vaan jatkoi väärään suuntaan :-o Olin erittäin hämmentynyt koska nämä pitäis olla meidän braavuuria :-o No sitten puomille, käskin alas ja alku näytti hyvältä, parikymmnetä senttiä ennen kontaktia himmas kuitenkin ja katsoi minua :o/ Se siitä toiveesta että ampuisi lujaa alas. Sen jälkeen tuli rima alas, lopulla kun piti vetää koiraa tai tehdä puolivalssi, työntekijä oli nostamassa rimaa jota jouduin väistämään ja Grim ei nähnyt lainkaan mitä teen, juoksi esteen ohi ja minä jatkoin sitten maaliin. Harmitti kun olis halunnut tehdä edes sujuvan lopun :o/ No, ylitoimitsija tuli kertomaan Ritvan sanoneen että saan mennä radan uudelleen, kun ohitus johtui työntekijästä, femma jäisi tietenkin voimaan. Mentiin uudellen, ei taaskaan tullut mukaan siihen sylkkäriin :-o vaikka nyt tein sen tooosi selkeästi. No kuitenkin nopea nolla nyt, puomikin oli parempi vaikka ei alas fokusoinut :o)

Toinen rata, helppo mutta nyt kaksi rimaa :o/ Molemmat tuli hirmu ahtaalla välillä. Videolta katsottuna selkä näyttää jäykältä, hyppää tosi laakoja hyppyjä...onkohan innosta kun ei treenattu reiluun kuukauteen vai...En nyt vielä rupea hysterisoimaan, vaikka ei normaalisti tiputa tein sitten mitä..Puomi vanhaan verrattuna ok mutta ei sitä mitä toivoin :o/ A on hyvä :o)

Sari ja Josko tekivät hyviä nopeita ratoja mutta sekin räiski rimoja :-o

Sunnuntaina käytiin Ojangolla ottamassa pientä pätkää. Tehtiin mm. sama kohta missä en ollut saanut Grimiä sylkkäriin.Ei sitten tullut nytkään :-o Otin uudelleen ja nyt sanoin "Grim" ennen sylkkärin aloitusta, tuli täydellisesti :o) Kakkoshypyllä ei hiljentänyt lainkaan sihinään, ei meinannut tulla mukaan yhteen valssiin, pujottelun umpikulmasta ei ehtinyt taipua kakkosväliin :-o Ehkä sitten on vähän vallaton, Mustikilla taitaa olla kuitenkin omaa tahtoa ;o)

 

18.04.2008 - 08:04

Pirjon kansa treenaamassa tokoa :-o Seuraaminen, pomppii vähän, en puuttunut kun on ollut niin kauan tauolla. Kaukoissa jätin lelun taakse, tämä teki sen aika hitaaksi, pitää miettiä. Luoksetulossa otin kaksoiskäskyllä pysähdyksen, pitäis varmaan jättää toinen merkki pois..Ruutu, lähtee lujaa mutta ei menyt ruutuun asti. Maassa oli n 8 m ennen ruutua punaista irtohiekkaa pläntissä. Pysähtyi kaksi kertaa siihen, luulikohan sitä paikaksi..vai, johtuiko täyspitkästä matkasta? No, mentiin yhdessä ruutuun katsomaan ja sen jälkeen menikin hyvin. Kokeilin myös pari kertaa viedä ruutuun ja sieltä loppuliike seuraamiseen, ihan hyvin. Metallinouto, itse nouto sairaan hyvä, irrottaa vaan liian helposti, pitämistä pitisi treenata lisää. Tunnari metrin päästä, heh, käytti jopa nenää mutta kokeili jonkun kerran ensin väärää, olen palkannut heti kun nostaa oman. Tämä nyt tietenkin ruokkii vielä sitä kun on niin löysäleuka muutenkin noudoissa. Viimeisellä kerralla ohjasin vartalolla viereen kapulan kanssa, ennakoi irrottamisen :o/ Christaaaa, hjääälp!

Pirjo ja Fun ovat hyvällä mallilla, kisaavat pian voittajassa :-o Varsinkin kaukot sairaan hyvät ja nopeat :o)

Sin parka, ei tykkää kauluksesta vaikka on jo siihen tottunut. Eristys on tietty myös kurjaa :o/

17.04.2008 - 08:21

Sin steriloitiin eilen, on raukka ihan surkeena kun pitää olla kaulus, törmää tietty joka paikkaan :o/

Olen rehannut puomin alaosan terassin alapuolelle rinteeseen, otan sitä nyt melkein päivittäin muutaman kerran alas-käskyllä. Eilen jätin targetin pois, meni täysillä alas mutta jäi etsimään mihin nenä tökätään..Näyttää että olis tajunnut ja on sairaan hauskaa kun vapautetaan lelulle, toisaalta kaikki on sen mielestä hauskaa pitkän tauon jälkeen ;o) Saa nähdä miten kisoissa lauantaina, kun ei ole targettia eikä lelua edessä.. Tavoitteena on nyt että menis sinne lujaa, pidän siellä pari sekunttia kehun ja vapautan selkeästi. Toivottavasti en nyt itse mokaa :-o

14.04.2008 - 09:11

Perjantaina treenaamassa Purínalla. Tein vaan vähäsen kun kurssi viikonloppuna. Grim pääsi myös tekemään puomia, menee tosi lujaa alas, vapautan palkalle. Ei ihan kaikkea kestä vielä, siis nykäisyjä tms. Jos pysyisi tuollaisena myös kisoissa olis hyvä, mutta onhan se aiemminkin mennyt lujaa treeneissä mutta himmanut silti kisoissa :o/

Sin meni ehkä ihan ok, Teemun mielestä ainakin. Itsestä taas tuntui että väsyi heti :o/

Lauantai ensi Marin radoilla. Radat ihan hyviä. Sin`llä en vaan tykkää tehdä niin niin paljoa vääntöä kun pitäis saada sen vireen pysymään yllä. Pitäis siis saada onnistumaan heti, se on sitten vähän vaikea kun ei rataa meinaa muistaa :-o Jonkun pätkän meni ok mutta loppufiilis jäi kyllä masentamaan, tuntui taas että ei kulje oikeesti mihinkään eikä jaksa mitään :o/

Sununtain radat olivat jouhevampia. Viimeisellä  radalla meni suht ok, vaikka väsyi enkä voi toistoja ottaa. Kahdella pätkällä ei sittten liikkunut lainkaan :o/ Keskittyminenkin puuttui siltä kokonaan, yritin ottaa yhden hypyn kautta avokulma pujotteluun...ei edes yrittäny, jolkotti sinnepäin ja valkkas sitten kolmella yrityksellä  kolmos- viitos välin :o(  Näytti siltä kun ei olis ikinä nähnyt pujottelua, lopetin siihen etten kurista sitä.

En tiedä. Tulee sellainen fiilis kun olisin äiti joka haluaa että sen lapsi pelaisi futista vaikka lapsi ei tykkää. Sitten kun lasta lahjoo tarpeeksi ja lupaa että voittaa varmasti matsin niin lapsi innostuu hetkeksi, sitten jos vastustaja tekeekin maalin niin lapsi masentuuu ja lopettaa pelin :o/ Pitäiskö mun vaan hyväksyä että rakastamani koira ei vaan ole tästä niin innostunut kun minä :-o Jos olisi vähän pidempi aika juoksusta vois tietty olla valreskauttakin...ei vaan ilmene missään muualla kun agilityssä. No, leikkautan sen silti kunn sitä ei jalsotukseen käytetä ocd-riskin takia vaikka mikä stara sitä tulisikaan.

Sittten juttelin Milan ja ja Janitan kanssa siitä että Sin taitaa tehdä työtä vaan itselleen. Oikeesti, ei työkoirakaan voi hakea lampaita tiistaisin mutta torstasin ei, eikä se voi hakea karanneita lampaita vaan silloin kun sitä sattuu huvittamaan :-o Mosse sanoo että bc ottaa helposti yhden asian elämän tehtäväkseen, jos sen saa vapaasti valita ei sitten haluakaan tehdä ohjaajan kanssa jos tulee vastoinkäymistä vaan palaa tekemään sitä mitä saa tehdä niin kuin haluaa :-o Sin paimentaa aina lenkillä Grimiä, erittäin intensiivisesti. Sisällä pelaa Samun kanssa sählyä ja kiipee mun syliin kun ei ole tekemistä tms. Päätin nyt aloittaa kuurin jossa sillä ei pahemmmin muuta elämää ole kun minun kanssa agility :-o Kuulostaa kauheelta mutta yritän sinnitellä yhden jakson.  Jos tällä ei vaikutusta, saa lopettaa futiksen ja jatkaa pelkällä baletilla ;o)

10.04.2008 - 08:38

Grim oli taas uimassa Pirjon kanssa :o) Grimille ollut mahtavaa päästä tekemään jotakin, puhumattakaan kuntoutumisen merkityksestä. Kiitos Pirjo!

Illalla lähdettiin Sin´n kanssa epävirallisiin kisoihin Kirkkikselle. Sairaan kylmä tuuli ja liian vähän vaatteita, kamalasti porukkaa :o/  En jaksanut jäädä kilpailevien luokkaan joten ilmoitin mölleihin.. Helppo suoraviivainen rata. Olin päättänyt jättää kontaktiesteet tekemättä jos jotenkin järkevästi pystyn kiertämään ne..A oli kolmantena esteenä ja sijoitettu niin että päätin mennä sen. Sari vei targetin A.lle mutta puomin päätin jättää väliin ja tein oman koukeron hyppyjen kautta maaliin. Sin oli rauhalinen niin kuin aina eikä tajunnut että hän oikeasti pääsee tekemmän jotain, on tottunut hengailemaan vaan mukana. Tuli ekat esteeet ihan ok,  A.lla tuli ok alas mutta ei selvästi ollut ihan mukana, tassut maahan mutta ei tehnyt nokkimisliikettä ja takapää tipahti sivuun. Ohjasin takaisin oikeaan asentoon. Sen jälkeen hiffasi että tämähän on agilityä ja sit lähti smurffi kulkemaan, kyllä irtoaa ;o)

Eli ihan hyvin meni, vähän Sin oli polleena, halusi heti että soitan Hitille ja kerron että nyt hänkin on aloittanut sitten eskarin :o)

Tanjalle ja Jessicalle tuli nyt sitten eilen myöhään vuokraheppa Eestistä Sipooseen. Hepan nimi on Brejk ja on yli 170 cm korkea :-o